On omituista, kuinka poika, joka vielä viime viikolla vaikutti niin kiinnostuneelta, enää tuskin kysyy kuulumisia mesessä. Eilen illalla pääasiassa minä johdin keskustelua, johon sain vain töykeäntuntuisen vastauksen. Kai se on vihdoinkin pakko uskoa, ettei kaikki jatku ikuisesti.

Taisi meillä kahdella, minulla ja Samulla, olla joskus jotain juttua. Ensimmäinen sellanen poika mun kohdalla. Ja sekin siskon kautta. Nyt katkerasti ajateltuna olin siskoni korvike, johon Samu siirtyi, kun ei ollut mahiksia siskooni.

Tietenkin kiinnostuneen oloinen Samu teki minuun suuren vaikutuksen, koska kukaan poika ei ollut aikaisemmin osoittanut minuun minkäänlaista kiinnostusta, varsinkaan positiivista. Ei minua hetkauttanut Samun maine "pelimiehenä" eivätkä jutut sen sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Molemmat huonot puolet sain kuitenkin todistaa tästä herrasta: tutustumisemme alkuvaiheessa se selitti mulle monesti kuinka tuntui pahalta, kun sisko seurusteli Jannensa kanssa.

Jo siinä vaiheessa olisi hälytyskellojeni soida ja ne soivatkin. Meinasi mennä hermot, kun se selitti vain Hennasta. Tästä vaiheesta päästiin pian yli ja senkin se korvasi sillä hetkellä ihanilta tuntuvilla imarteluilla ja kohteliaisuuksilla. Muutuin taas sokeeksi sen vioille.

Seuraavaksi mukaan tuli lisää tyttöjä, joista se aina mulle kertoi, kuinka ihanaa ja hauskaa niillä on yhdessä ja mitä kaikkea ne on tehneet. Ja kuitenkin minulta kyseltiin koulussa ja muualla mitä juttua meillä kahdella oli. Ja aina sama lähde juoruille: "no kun Samu vaan sanoi jotain...".

En yhtään tiennyt mitä ajatella, kaikki oli niin ristiriitaista. Mesessä se oli mukava mulle ja illat/yöt tekstattiin ja joskun pitkin päivääkin, heti aamusta alkaen. Koulussa se ei ikinä moikannut, joskus vain vilkaisi vähän. Käytiin me kerran ulkona ja kerran se oli meillä. Siihen se sitten jäi. Tekstaaminen väheni ja mesessä se meni hiljasemmaksi eikä keskutelua enää meinannut syntyä.

Tällä viikolla sen oli tarkoitus tulla meille. En tajua mitä mietin kun lupasin sille. Ja sitten se teki oharit. Ilman mitään ilmoittamatta se lähti jonkun muun tytön mukaan. Päästiin samaan aikaan koulusta ja tuntui niin pahalta nähdä se kävelemässä kauempana mun edellä pienen seiskaluokkalaisen tytön kanssa. Jos olisin joku muu, rohkeampi ja päättäväisempi, olisin tehnyt jotain asialle. Mutta ei, olen oma itseni.

Illalla se jätkä tajusi jopa pyytää anteeksi multa. Tässä kohti petyin itteeni. Mulla olisi ollut hyvä tilaisuus avautua sille ja haukkua se lyttyyn ja haistattaa paskat ja muuta vastaavaa, mutta kaikki kuittautui vaan pikku lauseella ei se mitään. Ja nyt kaduttaa.

Heips.

PS. Vaikka tarkoitus oli alunperin jättää oikeat nimet mainitsematta, oli kuitenkin pakko laittaa. Henkilöt eivät tunnu samoilta, tunnelma ei ole sama ja samalla loisin kamalan taustan tietyille nimille ja se saattaisi helposti aiheuttaa jotain traumoja mulle myöhempiä aikoja ajatellen. Että ihan oman mielenterveyteni kannalta näin on parempi. Vaikka henkilöllisyyden paljastuminen onkin nyt astetta helpompaa.