Onko meillä jokaisella sellainen vakiorakkaus? Rakkaus, joka on (aina) olemassa, vaikka et ehkä haluaisikaan ja vaikka kuinka haluaisit päästä irti. Sellainen henkilö, joka on vastaus siihen, kenestä tykkäät.
Mulla ainakin on.

Monet asiat elämässä on kuin itsestäänselvyyksiä. Ajattelet totta kai mulla on rahaa, totta kai mulla on aina ruokaa, ei tietenkään mulle satu mitään pahaa. Ja vaikka näistä ajattelutavoista yritetään päästä pois, ne vaan jää, toisilla helpommin, toiset pääseekin ehkä eroon. Mutta mitä jos sinulta kysytään kenestä sä tykkäät tai kenestä sä olet kiinnostunut? Onko sulla aina eri vastaus?

Tänään mulle esitettiin kysymys. Kaveri kysyi, kuka mulla on kiikarissa. Ja sama vanha vastaus pääsi mun suusta, ilman että mä ehdin ajatella. Mulla ei varsinaisesti ole tällä hetkellä ketään, joten vastasin sen, johon olen (ja moni muukin mun tuntema ihminen) ollut ihastunut jo muutaman vuoden. Se on se mun vakiovastaus kaikkeen. Mun vakiorakkaus, kun ei ole tilalla ketään muuta. Ja se ei oo kivaa.

Henkilö, joka on vakiorakkauteni, on myös monen muunkin. Tiedän sen. Se on ihana ja tajuttoman upea. Ja silti vapaa. Kaikkien tyttöjen päiväuni. Luonteessakaan ei ole vikaa, fiksumpi kuin normaali ikäisensä, mutta ei ärsyttävä päsmäri. Täydellinen pakkaus. Ja silti se ottaa etäisyyttä tyttöihin.
Täydellinen vakiorakkaus.

Ja on ärsyttävää tietää, ettei ole mahdollisuuksia. On tietysti helppo ehkä myöntää ihastuksensa, mutta loppujen lopuksi en tunne olevani helpottunut, kun päästin taas herran nimen suustani. Tai olen. Tiedän, että mulla on aina joku, johon voin olla rakastunut. Kunhan kukaan muu ei saa sitä miestä ennen mua. Niin kauan on hyvä.