Olen löytänyt elämääni ihanan ihmisen, josta on tullut minulle uskomattoman tärkeä. Hän on uusi paras ystäväni. Minulla on viimeksi ollut paras ystävä ala-asteen kolmannella luokalla ja muistan meidän olleen jatkuvasti yhdessä ja onnellisia yhdessä. Muistan myös, että jo silloin minua riivasi piru: mustat sukat, ainakin polveen asti ylettyvät ja pelko rakkaan ystävän menettämisestä.

Horoskooppini mukaan minun pitäisi kaivata vapautta ja olla villi ja sitoutumiskammoinen, ja kauan olen luullutkin olevani sellainen. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt itsestäni vanhan tutun piirteen, jonka jo luulin ja toivoin kadonneen. Mustasukkaisuus on jälleen ottanut minusta täyden vallan.

Minulla ei ole mitään syytä epäillä, ettenkö olisi hyvä ja riittävä ystävä. Silti en voi olla joka päivä miettimättä, miksi ihmeessä kukaan haluaa olla kanssani tekemisissä. En voi hyväksyä jostain syystä itseäni sellaisena kuin olen, vaan ärsytän itseäni aivan liikaa. Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos joskus tapaisin kaksoisolentoni, emme milloinkaan olisi kaveireita, voisin tuskin edes sietää häntä. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tämä sisäinen itseinhoni on peräisin. Minulla on ympärilläni paljon ihmisiä, joiden tiedän välittävän minusta, mutta jotenkin minun on todella vaikea hyväksyä sitä. Mikä minusta muka tekee välittämisen arvoisen?

Näiden tunteiden vallassa on hieman vaikeaa olla hyvä ystävä. Pelkään koko ajan, että rakas ihminen, jonka kanssa vietän runsaasti aikaa, huomaa minussa saman kuin minä itse. Elän jatkuvassa pelossa, että hän ymmärtää, etten olekaan ihana ja riittävän hyvä ystävä hänelle, vaan sittenkin täysin korvattavissa oleva kuka tahansa. Sen vuoksi alan muuttua hyvin ripustautuvaksi.

Olen kateellinen siitä, että hänellä on kiinnostava elämä. Oma elämäni tuntuu täysin mitättömältä verrattuna häneen - vaikka todellisuudessa minulla ei ole aavistustakaan, miltä minun elämäni muiden silmissä näyttää. En voi uskoa, että muka minä olisin mielenkiintoinen. Mistä voisin saada itseluottamukseni takaisin, ja mihin se edes on kadonnut?

Minua pelottaa, että mustasukkaisuuteni ja ripustautuvuuteni alkaa häiritä ystävyysuhdettamme. Pelkään tukahduttavani hänet enkä missään nimessä haluaisi hänen tuntevan itseään kahlituksi. Haluan ainoastaan, että hän olisi tyytyväinen minuun ja olisin hänelle hyvä. Haluaisin hänen hyväksyvän minut täysin omana itsenäni, niin kuin hän on tähänkin asti tehnyt. En tiedä, miksi tilanne muuttuisi. Olen vain niin epävarma itsestäni ja omasta riittävyydestäni. Olen peloissani, sillä minulla ei ole ollut koskaan näin läheistä ja rakasta ihmistä perheeni ulkopuolella. Viimeinkin minulla on joku, jonka välittää minusta ilman välittämisvelvollisuutta. Koska sellainenhan perheissä tavallisesti on.

Epävarmuus on niin ahdistavaa. Haluaisin saada hyvän itseluottamukseni takaisin. Minulla ei ole aavistukaan mihin sen olen kadottanut ja mistä sitä kannattaisi lähteä etsimään. Ehkä minun pitäisi avautua tälle rakkaalle ystävälleni.