Musta on todella noloa, kun en ole mikään maailman taitavin keskustelija.

Mä voin vaan kuvitella mistä kaikesta se johtuu. Ehkä suurin syy siihen voisi olla, että mulla on aina ollut paljon sellaisia kavereita, joilla juttua riittää. Mä en ole tuntenut oloani kovin turvalliseksi ja kotoisaksi räpätätien seurassa, mutta jotenkin mä aina hakeudun niiden seuraan. Ja nyt se kostautuu.

Tapasin vähän aikaa sitten ihanan tytön, joka tuntuu olevan juuri se toinen puoliskoni, se, joka todellakin voisi olla paras ystäväni. Aluksi tietysti, kun ei vielä kunnolla tunnettu, juttua löytyi. Mutta nyt, kun pakolliset faktat (millainen sun perhe on, mitä sä harrastat, mitä sä luet ym.) on keskusteltu, en löydä enää mitään puhuttavaa. Eikä olla vielä niinkään läheisiä, että voisin alkaa avautumaan sille mun salaisista ihastuksista tai muusta todella henkilökohtaisesta. Mistä voi jutella mukavan kaverin kanssa?

Koulusta on tullut meidän pääpuheenaiheemme. Mä huomaan, miten se vaivaantuu ja mä vaivaannun myös, kun ei muuta puheenaihetta keksitä kuin sää ja koulu. Se on niin tylsää, kun mä huomaan, miten sekin haluaisi tutustua muhun vielä paremmin ja miten sekin haluaisi olla mun ystävä yhtä paljon kuin mäkin sen. Meidän vaan pitäisi pystyä murtamaan jää.

Mä olen ennen kovasti miettinyt, mitä tolla jään murtamisella tarkoitetaan, mutta nyt mä ymmärrän sen liiankin hyvin. Siis, tiedän miltä sen murtamisen tarve tuntuu, mutta mulla ei todellakaan ole hajua, miten sen saa murrettua. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Me ollaan hankalassa vaiheessa, koska se on mukava ja loistava kaveri, mutta vielä ystävä-rajan väärällä puolella. Mitenköhän saisin sen kiskottua lähemmäs mua?