Tiedätkö sen tunteen, kun katsot jotain ihmistä, jota jostain syystä taidat rakastaa? Se tunne, mikä tulee, kun näät ihmisen millaisessa tilanteessa tahansa, olit sitten sisällä tai ulkona, kotona tai koulussa. Ihan pienen hetken huomaat vain sen yhden ja ajattelet kaikkea ihanaa teistä yhdessä, vaikka mitään ei välttämättä olisi (vielä) edes tapahtunut.
Kaipuu.

En mä edes tiennyt, että mussa olisi semmosia tuntemuksia. Kuinka yhtäkkiä kesken vaikka kesken enkun kokeen tajuat, että sitä tiettyä sä rakastan. Ja päähäsi tulee ajatus Mitä jos en olisi koskaan tavannut sitä?

Mä ajattelen sitä usein. Mitä jos en olisi ikinä tavannut ensirakkauttani ja mitä jos en olisikaan tajunnut, kuinka ihana joku voi olla? Mulla olisi ehkä helpompaa, mutta samalla kaksi ja puoli päiväkirjaa tyhjänä, ja tylsät kaksi  vuotta lisänä. Joka päivä nykyään melkein surkuttelen sitä, kuinka se ei musta oikeesti välitä, vaikka kuinka kuvittelisin muuta. Yritän etsiä syytä, mutta en löydä, enkä haluaisikaan. Mitä jos vika on mussa?

Vastaukset ehkä helpottaisi mun elämää. Pääsisin ehkä eteenpäin, takaisiin rakkaudettomaan ja tylsään elämään. Vaikka tämän hetkiseen rakkauteeni ei liity mitään dramatiikkaa, olisi silti varmasti mukavempaa olla onnettomasti rakastunut kuin ilman minkäänlaista rakkautta.

All you need is love.