Tänä aamuna tunsin sen ekaa kertaa. Sen tunteen, että ei ole mitään syytä tehdä yhtään mitään.

Kun mun herätyskello soi kuuden jälkeen aamulla, en meinannut päästä sängystä ylös. Niin mulle käy vaan hyvin harvoin, tuskin koskaan. Ja tänään se tapahtui pahemmin kuin koskaan. Sammutin kellon ja istuin pöllämystyneenä mun sängyllä, ja kävin päässäni seuraavan keskustelun:

- Miksi mä heräsin?
- No kouluun tietysti täytyy mennä.
- Miksi?!
- No koska täytyy..?
- Mitä varten? Minkä takia mä oikeesti nousen, enkä jatka unia?
- En mä tiedä. Miksi mä nousen, eihän mulla oo mitään syytä nousta? Ei mua kukaan odota missään, ja ei sitä kukaan huomaisi, etten nouse, paitsi äiti, kun se itse herää.
- Miksi mä sitten nousen?
- Ei mun tarvi nousta tänä aamuna.

Pienen hetken mä jo meinasin pistää pään takaisin tyynyyn ja sammuttaa valon, mutta en tehnyt sitä kuitenkaan. En tiedä, mikä mut sai nousemaan siitä, mutta koko päivän on siitä asti jummittanut, väsyttänyt ja ollut toivoton olo. Mistä se johtuu?

Se oli kamala tunne. Se oikeastaan pelottaa mua. Mitä jos huomenaamuna käy sama, ja sitä seuraavana? Eikö mun elämässä oikeesti ole mitään sisältöä, mitään syytä herätä ja nousta sängystä aamuisin? Mitä ihmettä mä edes teen täällä?!

Jännän tästä tuntemuksesta tekee se, ettei mua huvita tuntea noin. Mulla ei järkevästi ajateltuna ole mitään halua lopettaa elämästä, enkä mä todellakaan ole mikään turha. Miksi kuitenkin aamulla mun ensimmäinen ajatus on tollanen? Ihan kuin näkisin painajaista hereillä, tunnen tunteita, joista mulla ei ollut aavistustakaan?

Onneksi mä osaan piristää itseäni. Kyllä, koulupäivä meni sumussa, mutta annoinkin sen mennä. Kotimatkalla kuitenkin hemmottelin itseäni: kävin kaupassa, ja ostin todella epäterveellistä piristävää terveysjuomaa ja kotiin päästessäni vaihdoin kotivaatteet päälleni ja annoin itseni tulla tähän koneelle, kuunnella hyvää musaa, ja kirjoittaa, miltä musta nyt tuntuu.

Ja tää todellakin auttaa mua. Illalla mulla tosin on paljon tehtävää, mutta nyt mä olen tässä koneella sen takia, koska mä voin tehdä niin, koska kukaan ei voi määrätä mua tekemään mitenkään muuten. Mun ei tarvitse tehdä mitään, mitä mä en halua.

Kiitos.