Viime aikoina iskän kanssa ei oo tuntunu enää yhtään niin kivalta kuin ennen. Turvattomuus ja se, että joutuu huolehtimaan koko ajan pikkusisaruksista alkaa tuntua mun elämässä, eihän se mun tehtävä ole niistä huolehtia?

Iskän uusi vaimo on laittanut meille uudet säännöt. Ulkopuolisen silmin meillä on ehkäpä tiukka kuri, ja kaikki on järjestyksessä. Kaikki odottaa ruokapöydässä niin kauan, että kaikki ovat lopettaneet, järjestyksestä pidetään kovasti huolta, syödä saa vain keittiössä ja viikossa on yksi tietokoneeton päivä, jotta voidaan viettää aikaa yhdessä. Näinkö tosiaan?

Vai onko kenties niin, että uudet isot sisarukset terrorisoi, yhteinen aika on tuskaa (jos sitä siis edes on), äitipuoli ja iskä juopottelee melkein, oma sisko on villiintynyt, nukkumarauha on olematon ja koulunkäynnistä ei välitetä? Näin se oikeasti menee.

Iskä kehotti kertomaan, jos jokin vaivaa. Ja sitten kun kertoo, äitipuoli aloittaa keskustelun sanoilla "Kerrohan nyt, me koitetaan hoitaa tää juttu," ja keskustelu päättyy sanoihin "No mutta ei me nyt voida tehdä mitään, nyt on tää tilanne vaan kestettävä." Mikä siis neuvoksi?

Mun olisi saatava puhua iskän kanssa. Ei äitipuolta, ei manipulaatiota. Mutta ei siitä tuu mitään, liikaa kyyneliä korkeintaan. Enkä mä oikeastaan koskaan edes itke. Ja miten mä voin sanoa kaiken ton ilman, että iskä ottaa kaiken syyn niskoilleen, ilman että kuulostan syyttelevältä? Koska se ei ole tarkoitus, koska tiedän, että iskä välittää ja silläkin näyttää välillä menevän yli äitipuolen pinnalliset uudistukset.
Mä oon ansassa.

Oon miettinyt siskon kanssa äidille muuttoa. Mutta miten sen voi sanoa, ilman että saadaan aikaan syyttelevää keskustelua? Viime kerrasta, kun kieltäydyttiin menemästä iskälle, on jo aikaa, mutta uudistuksia ei ole tapahtunut. Ehkä pieniä pintaviilauksia, mutta silti edelleen paha olo.

Täytyy selvittää, kuka uskalsi jättää tän pompulan tähän pöydälle, mutta ei välitetä siitä, miten kännissä 14-vuotias tyttölapsi on ollut ja missä. Mitäpä nyt turhia omista lapsista välittää.
Äitipuoleni ajatukset mun silmin.

Ollaan jääty tähän loukkuun, toivottavasti tää tästä purkautuu.