Ihanaa, kun joku on lukenut mun blogia ja kyselee kuulumisia. Ja niitähän on luvassa.

Viime koeviikon, ja bussipojan tapaamisen jälkeen, olen alkanut odottaa bussipojan pysäkkiä. Ihan tahtomattani aina vedän laukkuni lattialle viereiseltä penkiltä ennen bussipojan pysäkkiä ja sydän jo valmistautuu järisyttävään pamppaukseen. Joka kerta on tullut pettymys, mutta silti en voi olla kuvittelematta, että se olisi siellä pysäkillä.

Eilen kävi taas samoin. Kuuntelin musaa, näpelsin kännykkää ja huomaamattani laskin laukun lattialle. Ja siinä se pysäkki taas oli. Pieni, tavallinen katseen kohotus ikkunaan tarkistamaan, miksi bussi tällä kertaa pysähtyi ja siinä se oli. Hiukset lyhentyneinä, mutta ilmielävänä. Voitte vaan kuvitella sitä fiilistä, kun ensin odotat viisi viikkoa viitenä päivänä viikossa sitä, että eräs ilmestyisi bussipysäkille, ja kun se lopulta on siinä...

I failed. En edes ehtinyt katsoa sitä silmiin ja hymyillä, menin niin hämilleni. Oli yllättynyt - mä kuvittelin, että se sydämentykytys olisi loppunut, kun olin niin monta kertaa joutunut pettymään. Mutta ei. Menin taas aivan sekasin.

Onneksi pääsin taas mukaan kehään ennen kuin koko hommaa oli menetetty. Olin ehtinyt toipua siihen mennessä, kun oma pysäkkini tuli, ja niinpä päätin poistua takaovesta (bussipoika istui nimittäin aika perällä, se ei ollut huomannut mua). Kompastellessani takaovelle kattelin etsiskellen bussin takaosaan, ja siellähän se oli. Hymy nousi tahtomattakin huulille. Se näpytteli mp-kolmostaan, ja kun olin päässyt takaovelle asti, ne kohotti katseensa. Ja se oli mun toiminnan hetki. Etin häpeilemättä sen katseen ja hymyilin niin paljon kuin lähti (toivottavasti en pelottavasti...). Se katto mua hetken, ja sitten se kai tajusi mut, ja pikkasen virnisti. Ja sitten olinkin jo ulkona bussista.

Siitä alkoi mun toinen koeviikko. Toinen mahdollisuus. Tästä lähin taidetaan nähdä vielä pari kertaa bussissa.Toivottavasti sekin ymmärtää toimia, koska en jaksa odotella seuraavaa viittä/kuutta/montaa viikkoa. Tai sitten yritän keksiä omat keinoni. Voisin ihan rohkeesti vaan sanoa sille, että "Voisitko nyt istua mun viereen?" tai jotain vastaavaa. Mutta mä en todellakaan taida olla hyvä näissä!

Toivottavasti edes nähtäis.